maanantai 22. helmikuuta 2016

“Joka pelipäivä oomme teidän tukena…

… oli peli sitten kotona tai vieraissa!

Pitkä runkosarja alkaa lähestyä loppuaan. Viime vuosina tähän aikaan ollaan huokaistu helpotuksesta, kuinka ollaan selvitty kaikesta kauden tuomasta tuskasta ja paskasta. Harmillista, ettei tuo päde tähän kauteen!

Kausi alkaa kulminoitua ja huipentua, nyt jos joskus jokaisella pelillä alkaa olla todellakin suuri merkitys. Taakse jäänyt viikko alkoi aurinkoisella säällä ja mahtavalla 1-0 kotivoitolla Tapparasta, jonka tuomat kolme pistettä vankistivat TPS:n asemaa sarjataulukon kuudentena (kyllä, luit oikein. K-U-U-D-E-N-T-E-N-A). Sitten taivaalta alkoi sataa loskaa, perjantaina yksi vaivainen piste Kuopiosta ja lauantaina minä + 30 mustavalkosydämistä kohtalotoveriani matkasimme likimain 700 kilometriä saadaksemme ämpärillisen jääkylmää vettä niskaamme. 0-2 johto kääntyi yhdessä erässä 5-2 tappioksi. Tunneskaala mittaamaton. Mutta hei, intohimoamme kun ruokitaan panoksilla niin tätä se on — niin hyvässä kuin pahassa!

Blogin otsikko kertoo olennaisen. Tällä viikolla mennään taas, kovimmat menee kolmekin kertaa. Bravuuriksi muodostuneena pelipäivistä kiimaisimpana keskiviikkona Turkuhallin jäälle luistelee lainamiehiä täynnä oleva juniorijengi Espoon Blues. Kyseisen seuran kannattajat ovat lukuisista kriiseistään huolimatta pysyneet seuran takana, jotenkin tuttuja elementtejä heidän tarinassa. Perjantaiksi meille tulee vieraita Lapista saakka, kun vastaan asettuu Kärpät. Ja lauantaina puolenpäivän aikoihin starttaa bussi, joka täyttyy mustavalkoisista tekstiileistä, räkäisestä naurusta ja muutamasta sivistyneestä litrasta alkoholia.

Nyt jättäkää tekosyyt korin pohjalle ja kaivakaa sieltä Tepsin huivi. Viikonpäivästä viis, vastustajasta viis, naapurin sedän pikkuserkun kissanristijäisistä viis — nyt on sellaisia pelejä ettei niitä voi jättää väliin. Tämä jengi menee pleijareihin ja tämä jengi menee pleijaireihin suoraan säälejä näkemättä. Pidetään me kannattajina tästä huoli. Nähdään Mutkassa ja tien päällä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti